Rahastosijoittamisen hyödyt

Sijoitusrahasto on erinomainen keksintö. Sen avulla pääset jo pienellä summalla osalliseksi ammattilaisten osaamisesta.

- Säästämisen alkuun pääset jo pienelläkin summalla
- Sijoitusten hajautus
- Ostaminen ja myyminen on helppoa ja nopeaa
- Sijoitusammattilaisten osaaminen käytössäsi
- Kaukaisimmatkin sijoituskohteet ulottuvillasi
- Rahaston kautta saat verohyötyjä


Sijoitusten hajauttaminen on yksi rahaston tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä jo pienellä summalla saat hajautetun salkun.

Rahaston varoista yleensä enintään kymmenen prosenttia on sijoitettu yhteen sijoituskohteeseen, joten varat on aina hajautettu. Sijoitusten jakaminen useisiin eri sijoituskohteisiin ja eri toimialoille vähentää yksittäisen sijoituksen arvonmuutoksen vaikutusta.

Myös kansainvälinen hajautus on helppoa rahastojen kautta. Rahastojen kautta pystyt sijoittamaan myös kaukaisempiin kohteisiin, kuten esimerkiksi kehittyvien maiden osakkeisiin.

Rahaston myötä pääset hyötymään sijoitusammattilaisten osaamisesta. Rahastojen salkunhoitajat ovat asiantuntijoita, jotka seuraavat aktiivisesti arvopaperimarkkinoita ja tekevät sijoituksiin markkinatilanteen edellyttämiä muutoksia. Rahastosijoittajana sinun ei itse tarvitse seurata yhtiöiden ja markkinoiden tapahtumia samassa määrin kuin jos sijoittaisit suoraan arvopapereihin. Rahasto-osuuksien merkitseminen on helppoa ja ne on helposti ja nopeasti muutettavissa rahaksi.

Suomalaiselta rahastolta ei peritä veroa luovutusvoitoista, kuten yksityishenkilöiltä, joten se voi käydä kauppaa arvopapereilla maksamatta luovutusvoittoveroa. Rahasto ei maksa myöskään veroa suomalaisten pörssiyhtiöiden osingoista. Tästä koituu pitkällä aikavälillä hyötyä.

Katso miten pääset alkuun tästä

Info

Noget gik galt.

Warning

Noget gik galt.

Error

Noget gik galt.